Kodinturvavinkit
Murto
palo
Jääkö kotisi loman ajaksi tyhjilleen? 10 vinkkiä turvallisuuden parantamiseen

Somen käyttäjiä varoitellaan julkaisemasta lomaltaan kuvia, joista paljastuu asukkaiden olevan poissa kotoa. Vaikka olisi mukava jakaa lomatunnelmia, sitä kannattaa miettiä kahdesti – tai vähintään tarkistaa sometilien yksityisyysasetukset. Oman somekäyttäytymisen lisäksi kodin turvallisuutta sen ollessa tyhjillään voi parantaa monin tavoin. Lue vinkit ja lähde lomalle turvallisin mielin!

 
 
 
 
 

 

Suomalainen somekansa viittaa kintaalla turvallisuussuositukselle ja julkaisee surutta lomakuvia sosiaalisessa mediassa, kun koti on tyhjillään, selviää Verisuren tuoreesta tutkimuksesta. Ammattimaiset murtovarkaat saattavat etsiä sosiaalisesta mediasta helppoja kohteita, joten lomastaan ei kannata huudella laajalle yleisölle. Lomakuvia julkaisee neuvoista huolimatta joka neljäs aikuinen.

 

Vaikka suomalaiset julkaisevat lomakuviaan suhteellisen huolettomasti, moni on silti melko tarkka erityisesti paloturvallisuuteen ja vesivuotoihin liittyvistä turvallisuusriskeistä. Selvästi yli puolet suomalaisista kertoo sulkevansa astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen vesikytkimet vuodon estämiseksi sekä irrottaa sähkölaitteiden töpselit seinästä, kun koti jää tyhjilleen useammaksi päiväksi.

 

Lomastressiä kodin turvallisuudesta

 

Yllättävän monia kodin turvallisuusasiat myös stressaavat loman aikana, sillä yli puolet suomalaisista jää miettimään, jäikö jokin turvallisuusasia tekemättä, kun he ovat poistuneet kotoaan.

 

Yleisin stressin aihe on kahvinkeitin tai jokin muu sähkölaite: lähes joka kolmas suomalainen jää pohtimaan, jäikö kahvinkeitin tai jokin muu sähkölaite päälle. Toiseksi eniten mietityttää, jäikö ulko-ovi lukitsematta ja kolmanneksi, unohtuiko liesi päälle.

10 vinkkiä: tee nämä toimenpiteet ennen lomalle lähtöä

 

  • Laita sähkölaitteet kokonaan pois päältä, älä jätä niitä edes virransäästötilaan. Näin pienennät sähkölaitteesta alkavan tulipalon todennäköisyyttä.
  • Sulje veden kierto pääkytkimestä, jotta vesivuotoja ei pääsisi syntymään.
  • Yleinen murtovarkaiden kulkureitti pientaloon on katseilta suojassa oleva takaovi. Murtovarkaat pyrkivät usein sisään rikkomalla oven ikkunan. Pidä siis huoli, että takaovi on riittävän hyvin suojattu ja ovessa on kunnolliset lukot.
  • Kodin hälytysjärjestelmä ehkäisee murtoja jo ennalta. Varas menee mieluummin asuntoon, jossa ei ole tunnetusta hälytysjärjestelmästä varoittavia tarroja.
  • Kun kiinnijoutumisriski on selvästi tavanomaista suurempi, halukkuus tällaiseen kohteeseen murtautumiseen vähenee merkittävästi.
  • Pyydä naapuria keräämään postit. Täysi postilaatikko viestii varkaille, että ketään ei ole kotona. Jos asut pientalossa, jätä pihalle puutarhavälineitä tai lasten leluja.
  • Jätä myös verhot auki. Näin koti näyttää asutulta. Älä jätä mitään arvokasta esille ikkunoiden läheisyyteen vaan laita arvotavarat kaappeihin katseilta piiloon.
  • Valokuvaa ja luetteloi kotona säilyttämäsi arvo-omaisuus. Näin poliisin on helpompi jäljittää anastettu omaisuus.
  • Pyydä naapuria aika ajoin tarkistamaan piha ja kotisi oven edusta. Murtovarkaat voivat tarkkailla kohteita päiviä etukäteen varmistaakseen, ovatko asukkaat lomalla. Varkaat asettavat esimerkiksi pienen esineen oven ja karmin väliin ja käyvät myöhemmin tarkastamassa, onko se pudonnut.
  • Älä julista sosiaalisessa mediassa olevasi lomalla ja kotisi tyhjillään - etenkin, jos osoitetietosi ovat julkisesti saatavilla. Lisäksi kannattaa miettiä, haluatko aina jakaa paikkatietoa päivityksesi mukana. Pidä yksityisyysasetukset sellaisina, etteivät ulkopuoliset tiedä missä liikut.
  • Hälytyskeskukseen liitetyn murto-, palo- ja vuotohälytysjärjestelmän avulla apu saadaan hätätilanteessa nopeasti paikalle, vaikka et itse olisi kotona.
  • Varmista, että valitsemaasi hälytysjärjestelmään kuuluu mobiilisovellus, joka muistuttaa hälytysjärjestelmän kytkemisestä päälle ja jonka avulla voit myös seurata esimerkiksi kotisi ilmankosteutta ja lämpötilaa. Mobiilisovelluksella voit myös kytkeä tai ajastaa valot tai radion tiettyyn vuorokauden aikaan päälle, jolloin kotisi on asutun näköinen.

 

Lue myös, millaisia vahinkoja suomalaisten kodeissa sattuu heidän lomaillessaan poissa kotoa.

 

Verisure

Haluatko tietää, miten suojata kotisi murtovarkailta, parantaa kodin paloturvallisuutta ja ehkäistä kosteusvahinkoja?

 

 

 

 

 
 
Kodinturvavinkit
Murto
palo