Kodinturvavinkit
Murto
palo
Suomalaiskotien paloturvallisuudessa parannettavaa – Joka kolmannessa tulipalossa ei palovaroitinta
Verisuren hälytyskeskus toimii 30 sekunnissa hälytyksen sattuessa.

Viime vuonna Suomessa sattuneissa asuinrakennusten tulipaloissa noin joka kolmannessa tapauksessa ei ollut lainkaan palovaroitinta, selviää Pelastusopiston tilastoista. Suositusten mukaan palovaroitin tulisi löytyä myös jokaisesta makuuhuoneesta.

Suomalaiset eivät ole varautuneet kodissa sattuvaan tulipaloon riittävästi. Pelastusopiston tilaston mukaan viime vuonna Suomessa sattuneissa asuinrakennusten tulipaloissa 862 asunnossa, eli noin joka kolmannessa tapauksessa, ei ollut palovaroitinta. Joka kuudennella, eli 440 kerralla palovaroitin ei toiminut.

 

– Kotien paloturvallisuudessa on parannettavaa. Tulipalon havaitseminen varhaisessa vaiheessa on suomalaiskotien akilleen kantapää, sanoo turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEKistä.

 

Suurimmat riskit kodin tulipaloille aiheuttavat sähkölaitteet sekä liedet ja uunit. Myös valaisimet ja saunan kiuas ovat merkittäviä tulipalon aiheuttajia.

 

– Liedestä johtuvat tulipalot aiheutuvat esimerkiksi siitä, että jokin helposti syttyvä esine, kuten talouspaperirulla tai patalappu on jäänyt liedelle tai sen läheisyyteen ja liesi on unohtunut päälle, kertoo kodin turvapalveluja tarjoavan Verisuren tuotantopäällikkö Kimmo Valkeapää.

 

Sarjaankytketty palovaroitin herättää nukkuvan

 

Kotien yhä lisääntyvä elektroniikkamäärä lisää myös tulipaloriskiä. Viallinen laite alkaa savuamaan tai kännykän laturi syttyy palamaan. SPEKin Leino muistuttaa, että palovaroitin olisi hyvä löytyä jokaisesta huoneesta, jossa nukutaan.

 

– Ihminen on haavoittuvimmillaan nukkuessaan. Jos palo syttyy makuuhuoneessa, jossa ei ole palovaroitinta, voi kestää liian kauan, että havahtuu paloon.

 

Erityisesti kaksikerroksiseen taloon olisikin hyvä hankkia sarjaankytketyt palovaroittimet.

 

– Jos yksi palovaroitin havaitsee savua, kaikki kodin palovaroittimet alkavat hälyttää samanaikaisesti. Tästä on hyötyä erityisesti tilanteissa, joissa palo saa alkunsa esimerkiksi alakerrassa asukkaiden itse ollessa nukkumassa yläkerrassa, Verisuren Valkeapää havainnollistaa.

 

Valtakunnallista Paloturvallisuusviikkoa vietetään 26.11. - 01.12.2016.

 

Lue, mitä eroa on tavallisella ja valvotulla palovaroittimella

Haluatko tietää lisää, miten parhaiten suojata kotisi murtovarkailta, parantaa paloturvallisuutta ja ehkäistä kosteusvahinkoja?

 

Kodinturvavinkit
Murto
palo