2018-04-19

Näin käytät Verisuren järjestelmää: mitä jos hälytys laukeaa vahingossa?

Kenelle tahansa hälytysjärjestelmän hankkineelle voi joskus sattua niin sanottu vahinkohälytys, koska unohdukset ja vahingot ovat inhimillisiä. Lue, miten toimimme vahinkohälytyksessä.

 

Hälytys laukeaa esimerkiksi silloin, jos unohdat osasuojauksen yön jäljiltä päälle ja aukaiset valvotun oven tai ikkunan, tai et kotiin tullessasi jostain syystä ehdi tai muista ottaa kokosuojausta pois päältä riittävän nopeasti. Myös ruuanlaitosta tai takanlämmityspuuhista aiheutuneet vahinkohälytykset ovat melko yleisiä.

 

Verisuren hälytyskeskus ottaa kaikki hälytykset vakavasti, mutta päivystäjämme ovat tottuneet myös vahinkohälytyksiin, joten ei hätää! Katso videolta, mitä tapahtuu, kun hälytys laukeaa ulko-oven ovivahdista.

Hälytyskeskuspäivystäjä ottaa yhteyttä

 

Kun hälytys laukeaa, hälytyskeskuksemme päivystäjä soittaa sinulle tai ottaa sinuun yhteyttä puhekeskuksen avulla. Kerro päivystäjälle, mitä on tapahtunut. Jotta hälytyskeskus voi varmistua siitä, että paikalla olet juuri sinä, päivystäjä kysyy tunnistautumissanaa, jonka olet itse valinnut järjestelmän asennusvaiheessa. Kun asia on selvitetty, hälytyskeskus kuittaa hälytyksen.

 

Vaivattomuutta sinulle vahvistusviestillä

 

Ovivahdista aiheutunut hälytys voidaan myös tietyissä tilanteissa kuitata lähettämällä sinulle vahvistusviesti. Näin voidaan tehdä, mikäli pystymme teknisesti varmistamaan, että olet itse kytkenyt järjestelmän pois päältä joko koodilla tai avaimenperällä välittömästi vahinkohälytyksen jälkeen. Jos hälytyksiä tulee enemmän kuin yksi tai jos kyseessä on palohälytys, otamme kuitenkin aina sinuun yhteyttä. Muistathan ilmoittaa Verisuren hälytyskeskukseen tai tehdä ilmoituksen Omien Sivujen kautta, jos avaimenperätunnistin on kadonnut tai hälytysjärjestelmän koodi joutunut vääriin käsiin.

 

Vinkki: Ajasta hälytysjärjestelmä perheen tarpeiden mukaan 

 

Muistathan myös, että Verisuren mobiilisovelluksen avulla voit ajastaa hälytysjärjestelmän osasuojaukseen ja pois osasuojauksesta haluaminasi kellonaikoina. Ajastuksen ansiosta sinun ei tarvitse erikseen muistaa kytkeä osasuojausta pois päältä aamuisin ennen kotoa lähtöä.

 

Näin käytät Verisuren järjestelmää -juttusarjassa kerromme, mitä tarkoitusta varten Verisuren hälytysjärjestelmän eri ominaisuudet on suunniteltu ja opastamme yksinkertaisilla ohjeilla, miten niitä käytetään. Lue myös juttusarjan edellinen osa: kokosuojaus ja osasuojaus käyttönäppäimistöllä.

 



Haluatko tietää, miten voit parhaiten suojata kotisi murtovarkailta, parantaa paloturvallisuutta ja ehkäistä kosteusvahinkoja? Tee nopea testimme ja saat vastauksen minuutissa!


 



 

Verisure tarjoaa kodinturvaa. Hälytyskeskuksemme valvoo kotiasi murroilta, paloilta ja vesivahingoilta ympäri vuorokauden. Kaikkiin hälytysjärjestelmiimme kuuluu ympärivuorokautinen hälytyskeskusvalvonta. Hälytyksen sattuessa toimimme välittömästi ja varmistamme oikeat toimenpiteet kameroiden kuvien sekä ainutlaatuisen puhekeskuksen ääniyhteyden avulla.

 

Tämä on Verisure Suomen virallinen blogi.