Kodinturvavinkit
Murto
Murtohälytin on kotisi portinvartija — tiesitkö nämä asiat asuntomurroista?
murtohälytinjärjestelmä suojaa kotia varkailta

Murtohälytin ehkäisee rikoksia, vaikeuttaa murtoja ja helpottaa rikosten selvittämistä. Asuntomurtoja tapahtuu kaikentyyppisissä taloissa, mutta hyvällä ennakoinnilla murtovarkauden riskin voi minimoida. Ei kannata jäädä odottelemaan, että huono tuuri osuu kohdalle, vaan hankkia murtohälytin omakotitaloon, kerrostaloasuntoon tai kesämökille. Varautuminen on paras tapa ehkäistä murtovarkauksia.

Asuntomurrot huolettavat suomalaisia

Suomalaiset ovat huolissaan asuntomurroista. Asuntomurtoja tapahtuu vuoden ympäri, ja etenkin murtovarasliigat liikkuvat harkitusti tietyillä alueilla tehden murtoja sarjoissa. Ammattimaiset rikollisliigat etsivät hiljaisia asuinalueita ja tyhjänä olevia koteja, jotka vaikuttavat helpoilta ryöstökohteilta. Murtoja tapahtuu paljon kesämökeillä, mutta myös kaupungissa oleviin asuntoihin murtaudutaan. Esimerkiksi Helsingissä tehdään vuosittain yli kolmesataa asuntomurtoa.

 

Moni ajattelee, ettei murto kuitenkaan käy omalle kohdalle. Etenkin murron kohteeksi joutuneet sanovat ajatelleensa näin ennen murron tapahtumista. Monet asentavat murtohälyttimen kotiin vasta, kun omaan tai naapurin asuntoon on jo kertaalleen murtauduttu. Viisainta olisi ennakoida jo ennen kuin naapuruston rikosaalto alkaa tai omassa naapuristossa alkaa näkyä epäilyttävää toimintaa. Kuka tahansa voi joutua murron uhriksi. Oman kodin turvallisuutta voi onneksi parantaa useilla eri askelilla, ja kunnollisella ennakoinnilla murtovarkauden todennäköisyys laskee.

 

Näin parannat kotisi perusturvallisuutta

 

Murtovarkaat iskevät usein loman aikana, kun koti on pitkään tyhjillään. Murtovarkaat valmistelevat iskua yleensä pitkään ja tutustuvat alueeseen. Varkaat kiertävät lähiöitä ja pientaloalueita ja tarkkailevat taloja, jotka vaikuttavat olevan tyhjillään. Kun lähdet lomalle pidemmäksi aikaa, mitä voit tehdä, jottei talosi näytä täysin autiolta? Loman ajaksi kannattaa pyytää naapuria luomaan lumet pihasta tai ajamaan nurmikko, jottei koti näytä asumattomalta. Lehtitilaukset kannattaa katkaista tai siirtää loman ajaksi lehdet jaettavaksi tuttavalle, sillä äärimmillään pursuava postilaatikko kielii siitä, ettei asunnossa ole oltu pitkään aikaan. Pääsisikö joku siirtämään autoa silloin tällöin?

 

Toinen tärkeä osa kodin perusturvallisuuden parantamista on takalukon ja varmuuslukon käyttäminen. Murtovarkaat iskevät yhtä lailla kerrostaloasuntoihin kuin omakotitaloihin. Kerrostaloasunnoissa varmuuslukon käyttö tuo lisäturvaa, omakotitaloissa taas pitää muistaa erityisesti takalukon käyttö. Tyypillisesti sisään murtautuminen on ohi alle kolmessa minuutissa, joten kaikki mikä hidastaa murtovarasta ehkäisee myös varkauden riskiä. Takalukituksen ja varmuuslukon käyttö tukee kodin turvallisuutta, muttei yksin estä murtoa tai välttämättä edes hidasta toimintaa. Varkaat saattavat murtautua sisään esimerkiksi tuuletusikkunan tai postiluukun kautta tai yksinkertaisesti hajottamalla oven tai ikkunan. Lukot eivät yksin riitä pitämään varkaita poissa eivätkä ne auta tilanteen selvittämisessä jälkeenpäin.

 

Murtohälytin ehkäisee murtovarkauksia

 

Tärkein askel murtovarkauden ehkäisyssä on asentaa murtohälytin kotiin. Murtohälytinjärjestelmässä on useita suoria, välittömiä etuja murtovarkauksien ehkäisyä vastaan. Ensinnäkin murtohälytysjärjestelmällä ja siitä ilmoittavalla tarralla on ennaltaehkäisevä vaikutus: murtovarkaat välttelevät asuntoja, joissa on murtohälytysjärjestelmä. Turvalukko ja ilmoitus hälytysjärjestelmästä lähettävät aluetta tutkiville viestin, että ylläpidät kotisi turvallisuutta, eikä kotisi ole otollinen murtovarkaalle. Murtovarkaat etsivät helppoja kohteita, eikä murtohälyttimellä varustettu koti taatusti ole sellainen.

 

Murtohälytin pitää aktivoituessaan huomattavan kovaa ääntä. Murtovarkauden yhteydessä ääni säikäyttää usein varkaan, joka lähtee karkuun äänen kuullessaan. Murtohälyttimen ääni herättää myös naapureiden huomion. Lisäksi kaikissa Verisuren murtohälytinjärjestelmissä on kamera, joka nopeuttaa varkauden tutkintaa ja auttaa rikoksen selvittämisessä.

 

Murtohälytinjärjestelmä reagoi tilanteisiin heti

 

Murtohälytinjärjestelmä on hyödyllisimmillään, kun se yhdistyy automaattisesti hälytyskeskukseen. Jos murtojärjestelmää ei ole yhdistetty hälytyskeskukseen, on se arvokas vain silloin, kun asukkaat ovat itse kiinteistössä tai naapurit ovat valppaita ja lähellä. Koska suurin osa murroista tapahtuu kodin tai mökin ollessa tyhjillään, on automaattinen yhteys hälytyskeskukseen ensiarvioisen tärkeää.

 

Kaikki Verisuren murtohälytinjärjestelmät ovat yhteydessä Verisuren omaan hälytyskeskukseen. Hälytyskeskus päivystää ja on toiminnassa vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Hälytyksen sattuessa Verisuren hälytyskeskus reagoi välittömästi ja välittää tarvittaessa paikalle apua. Murtovarkaus tapahtuu nopeasti ja yllättäen ja siksi on tärkeää, että hälytykseen reagoi koulutettu ja valmiudessa oleva ammattilainen, joka pääsee pikaisesti tilanteen tasalle.

 

Murtohälytinjärjestelmän asennuksen yhteydessä kotiin kannattaa tehdä kokonaisvaltainen kartoitus, joka auttaa selvittämään kodin muita riskitilanteita murtovarkauksien ohella. Tutustu Verisuren hälytysjärjestelmiin.

Haluatko tietää lisää, miten parhaiten suojata kotisi murtovarkailta, parantaa paloturvallisuutta ja ehkäistä kosteusvahinkoja?

 

Kodinturvavinkit
Murto